Voittaja
Urheilugaala UG2021 - Voittajat
Firstbeat, Oura, Polar ja Suunto
Suomi tunnetaan korkeatasoisesta teknologiastaan. Korona-aika on entisestään korostanut erilaisen mittaamisen merkitystä. Urheilugaala myöntää erikoispalkinnon neljälle innovatiiviselle suomalaisyritykselle.
Suunto on kulkenut pitkän polun modernin kompassin kehityksestä 1930-luvulta nykypäivän kansainvälisesti tunnustetuksi urheilukellovalmistajaksi. Vantaalta maailmalle lähtevät tuotteet auttavat sukeltajia ja seikkailijoita löytämään reittinsä, ja mahdollistavat kilpailemisen toisia vastaan sosiaalisten treenisovellusten avulla.
Kempeleläisen Polar Electron sykemittarit ovat olleet vuosikymmeniä langattoman sykkeenmittauksen kansainvälinen standardi. Yritys on keskittynyt ihmisen suorituskyvyn mittaamiseen ja analysointiin, mikä on helpottanut kuntoilijoiden ja huippu-urheilijoiden harjoittelua sekä tuottanut tärkeää tutkimustietoa.
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tutkimuksen yksi kansainvälisistä läpimurroista kiteytyy Firstbeat Technologiesin tuotteistamassa sykevälivaihteluanalyysissä. Firstbeatin analytiikkaa hyödynnetään kuluttajatuotteissa ympäri maailman. Stressin hallinta ja palautumisen optimointi ovat keskeinen osa huippu-urheilua mutta myös työntekijöiden hyvinvointia.
Oura Healthin hyvinvointisormukset ovat tehneet läpimurron viimeisten vuosien aikana. Innovatiivinen tapa mitata kehon toimintaa on saanut tunnustusta laajalti. Sopimus koripalloliiga NBA:n kanssa kesken koronakriisin osoitti suomalaisen teknologiaosaamisen kulkevan maailman kärjessä.