Osuuspankki
Ilta-Sanomat
Veikkaus
Helsinki
Rajupaja
Scandic
Niemi
Picnic
Bauer Media Outdoor
Lexia Asianajotoimisto Oy
Stopteltat
Floramore
Sponsor Insight
Urheilutoimittajain liitto
Tahto
Kuntaliitto
Suomen Aktiivisin Työpaikka
Vuoden Valmentaja 2017 – Olli Ohtonen - Urheilugaala UG2018 - Voittajat voittaja

Voittaja

Urheilugaala UG2018 - Voittajat

Vuoden Valmentaja 2017 – Olli Ohtonen

OLLI OHTONEN (s. 27.4.1979 Helsinki)

Olli Ohtonen toimii Iivo Niskasen (vuodesta 2013 lähtien) ja Toni Ketelän (vuodesta 2007) henkilökohtaisena valmentajana sekä Suomen hiihtomaajoukkueen sprinttihiihtäjien valmentajana (vuodesta 2014). Vuonna 2017 Ohtonen valmensi Niskasen Lahden kotikisoissa MM-kultaan 15 kilometrin perinteisellä matkalla ja MM-pronssille perinteisen tyylin parisprintissä.

Omalla hiihtourallaan Ohtonen kilpaili mm. olympialaisissa vuonna 2006 ja MM-kilpailuissa vuosina 2003 ja 2005. Ohtonen päätti aktiivisen kilpailu-uransa vuonna 2010, mutta kilpaili vielä vuonna 2015 SM-kilpailujen 50 kilometrillä.

Ohtonen on liikuntatieteiden maisteri ja tietotekniikan insinööri. Hän on opiskellut Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitoksella ja tekee parhaillaan väitöskirjaa luisteluhiihdon biomekaniikasta.

Unohtumattomia tähtihetkiä 15.1.2026 - Veikkaus Arena, Helsinki!

Urheilugaala 2026

Äänestä Sykähdyttävin Urheiluhetki

Mikä sinua on sykähdyttänyt urheilussa tänä vuonna? Vaikuta Urheilugaalan palkittaviin äänestämällä Sykähdyttävintä Urheiluhetkeä!

Tutustu Ehdokkaisiin

Kuka pokkaa arvostetun Uno-pokaalin Urheilugaalan humussa tänä vuonna? Tutustu ehdokkaisiin ja heidän saavutuksiinsa!

Rohkeat Urheilijat Kerro meille tarinasi

Scandic ja Urheilugaala kutsuvat urheilijoita jakamaan tarinoita rohkeudesta urheilun kaikilta kentiltä. Kerro tarinasi tai rohkaise ystävääsi jakamaan omansa.

Ilmiannasporttivanhempi!

Picnic ja Urheilugaala etsivät kaikkia sporttivanhempia yli lajirajojen jakamaan tarinan kentän laidalta. Lue jaettuja tarinoita tai jätä ilmianto tästä!

Tapahtumaa järjestämässä

Pääyhteistyökumppanit

Osuuspankki
Ilta-Sanomat
Veikkaus
Helsinki
Rajupaja
Scandic

Oikeudenhaltijat

Yle
Olympiakomitea
Suomen Paralympiakomitea
Veikkaus

Liity ykkösketjuun!

Tilaa Urheilugaalan uutiskirje ja kuule urheilun ja liikunnan sykähdyttävimmät tarinat.