Osuuspankki
Ilta-Sanomat
Veikkaus
Helsinki
Rajupaja
Scandic
Niemi
Picnic
Bauer Media Outdoor
Lexia Asianajotoimisto Oy
Stopteltat
Floramore
Sponsor Insight
Urheilutoimittajain liitto
Tahto
Kuntaliitto
Suomen Aktiivisin Työpaikka
Peter Tallberg - Urheilugaala UG2015 - Voittajat voittaja

Voittaja

Urheilugaala UG2015 - Voittajat

Peter Tallberg

Peter Tallbergin (s. 15.07.1937) monipuolista uraa urheilijana ja urheiluvaikuttajana voidaan hyvin kuvata sanalla ainutlaatuinen.

Tallberg on ollut vuodesta 1973 alkaen Suomen Olympiakomitean jäsen ja 1976 lähtien myös Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) jäsen. Kansainvälisen Purjehtijaliiton (ISAF) puheenjohtajana hän toimi kahdeksan vuotta 1986-1994. Tallberg valittiin 1994 perustetun Suomen Liikunnan ja Urheilun (SLU) ensimmäiseksi toiminnanjohtajaksi, missä tehtävässä hän jatkoi vuoteen 2000 saakka.

Tallberg on kilpaillut purjehtijana viisissä olympiakisoissa parhaana saavutuksenaan neljäs sija Tokiossa 1964 yhdessä veljensä Henrikin kanssa. Tuolloin pronssimitali jäi vain senttien päähän. Moskovan olympiakisojen avajaisissa 1980 hän sai kunnian kantaa Suomen lippua ja Tallinnassa järjestetyssä olympiaregatassa hän purjehti yhdenneksitoista yhdessä poikansa Mathiaksen kanssa.

Tallbergin erinomaiset kansainväliset suhteet ovat tuoneet Suomelle paikkoja moniin merkittäviin tehtäviin ja neuvottelupöytiin. Hän on ollut suomalaisurheilun viestinviejänä olympiakisoissa peräti seitsemällä vuosikymmenellä ja ollut aina valmis tukemaan suomalaisen urheilun hyväksi tehtäviä hankkeita. KOK:ssa Tallberg on panostanut erityisesti urheilijoiden aseman parantamiseen. Hänen perustamastaan KOK:n urheilijavaliokunnasta on tullut merkittävä kansainvälisen urheilun mielipidevaikuttaja.

Purjehduksen lisäksi Tallberg on kilpaillut menestyksekkäästi kansallisella tasolla mm. alppihiihdossa, pöytätenniksessä ja squashissa.

Unohtumattomia tähtihetkiä 15.1.2026 - Veikkaus Arena, Helsinki!

Urheilugaala 2026

Äänestä Sykähdyttävin Urheiluhetki

Mikä sinua on sykähdyttänyt urheilussa tänä vuonna? Vaikuta Urheilugaalan palkittaviin äänestämällä Sykähdyttävintä Urheiluhetkeä!

Tutustu Ehdokkaisiin

Kuka pokkaa arvostetun Uno-pokaalin Urheilugaalan humussa tänä vuonna? Tutustu ehdokkaisiin ja heidän saavutuksiinsa!

Rohkeat Urheilijat Kerro meille tarinasi

Scandic ja Urheilugaala kutsuvat urheilijoita jakamaan tarinoita rohkeudesta urheilun kaikilta kentiltä. Kerro tarinasi tai rohkaise ystävääsi jakamaan omansa.

Ilmiannasporttivanhempi!

Picnic ja Urheilugaala etsivät kaikkia sporttivanhempia yli lajirajojen jakamaan tarinan kentän laidalta. Lue jaettuja tarinoita tai jätä ilmianto tästä!

Tapahtumaa järjestämässä

Pääyhteistyökumppanit

Osuuspankki
Ilta-Sanomat
Veikkaus
Helsinki
Rajupaja
Scandic

Oikeudenhaltijat

Yle
Olympiakomitea
Suomen Paralympiakomitea
Veikkaus

Liity ykkösketjuun!

Tilaa Urheilugaalan uutiskirje ja kuule urheilun ja liikunnan sykähdyttävimmät tarinat.