Osuuspankki
Ilta-Sanomat
Veikkaus
Helsinki
Rajupaja
Scandic
Niemi
Picnic
Bauer Media Outdoor
Lexia Asianajotoimisto Oy
Stopteltat
Floramore
Sponsor Insight
Urheilutoimittajain liitto
Tahto
Kuntaliitto
Suomen Aktiivisin Työpaikka
Kajaani Gymnastics - Urheilugaala UG2025 - Voittajat voittaja

Voittaja

Urheilugaala UG2025 - Voittajat

Kajaani Gymnastics

Yli 600 jäsenenen Kajaani Gymnastics on Kainuun suurin urheiluseura, joka tarjoaa voimistelun harrasteryhmiä lapsista aikuisiin, kilpailutoiminnan valmennusryhmiä alkeista huipulle kilpa-aerobicissa ja naisten telinevoimistelussa sekä urheiluakatemiavalmennusta. 

Kajaani Gymnasticsissa rakennetaan yhteisöllisyyttä yli erilaisten rajojen esimerkiksi osallistujia sekoittavissa treenipäivissä ja yhteisryhmien arkiharjoittelussa. Ryhmät järjestävät itse tapahtumia, jolloin myös nuoret saavat vastuuta. Mieleenpainuvaa on yökyläily seuran omalla salilla leirien yhteydessä. Yökyliin on osallistunut eri lajien voimistelijoita aivan nuorimmista aikuisurheilijoihin saakka.  

Kaveruuden tukemiseksi ja yksinäisyyden ehkäisemiseksi Kajaani Gymnasticsin pelisäännöt ja toimintamallit ohjaavat keskinäisen kunnioittamisen, arvostuksen ja kuuntelemisen kulttuuria sekä erilaisuuden huomioimista ja avoimuutta. Seura tiedottaa toiminnastaan eri kielillä, ja maahanmuuttajia onkin tavoitettu mukaan toimintaan. 

Seuralla on myös tukimallit vähävaraisten tai hetkellisesti vaikeassa taloudellisessa tilanteessa oleville perheille. 

Unohtumattomia tähtihetkiä 15.1.2026 - Veikkaus Arena, Helsinki!

Urheilugaala 2026

Äänestä Sykähdyttävin Urheiluhetki

Mikä sinua on sykähdyttänyt urheilussa tänä vuonna? Vaikuta Urheilugaalan palkittaviin äänestämällä Sykähdyttävintä Urheiluhetkeä!

Tutustu Ehdokkaisiin

Kuka pokkaa arvostetun Uno-pokaalin Urheilugaalan humussa tänä vuonna? Tutustu ehdokkaisiin ja heidän saavutuksiinsa!

Rohkeat Urheilijat Kerro meille tarinasi

Scandic ja Urheilugaala kutsuvat urheilijoita jakamaan tarinoita rohkeudesta urheilun kaikilta kentiltä. Kerro tarinasi tai rohkaise ystävääsi jakamaan omansa.

Ilmiannasporttivanhempi!

Picnic ja Urheilugaala etsivät kaikkia sporttivanhempia yli lajirajojen jakamaan tarinan kentän laidalta. Lue jaettuja tarinoita tai jätä ilmianto tästä!

Tapahtumaa järjestämässä

Pääyhteistyökumppanit

Osuuspankki
Ilta-Sanomat
Veikkaus
Helsinki
Rajupaja
Scandic

Oikeudenhaltijat

Yle
Olympiakomitea
Suomen Paralympiakomitea
Veikkaus

Liity ykkösketjuun!

Tilaa Urheilugaalan uutiskirje ja kuule urheilun ja liikunnan sykähdyttävimmät tarinat.