Osuuspankki
Ilta-Sanomat
Veikkaus
Helsinki
Rajupaja
Scandic
Niemi
Picnic
Bauer Media Outdoor
Lexia Asianajotoimisto Oy
Stopteltat
Floramore
Sponsor Insight
Urheilutoimittajain liitto
Tahto
Kuntaliitto
Suomen Aktiivisin Työpaikka

Vuoden 2020 Urheilugaalan teemoina vastuullisuus ja nuoret

Vastuullisuus ja nuoret urheilijat ovat teemoina torstaina 16.1. järjestettävässä vuoden 2020 Urheilugaalassa

Vastuullisuus ja nuoret urheilijat ovat teemoina torstaina 16.1. järjestettävässä vuoden 2020 Urheilugaalassa. Tapahtumassa palkitaan tuttuun tapaan menneen vuoden menestyjiä, taustavaikuttajia ja yleisöä sykähdyttäneitä hetkiä. Illan musiikillisesta annista vastaavat mm. Maija Vilkkumaa ja Anssi Kela.

Urheilugaalan tavoitteena on olla maailman vastuullisin urheilualan gaalatapahtuma. Reilu vuosi sitten Urheilugaala aloitti yhteistyön kiertotalousasiantuntija Remeon kanssa, jolloin rakennettiin kolmen vuoden pitkäjänteinen vastuullisuuden kehittämissuunnitelma. Toiseksi päävastuullisuuskumppaniksi vuodelle 2020 liittyi Neste, joka on valittu vuonna 2019 maailman kolmanneksi vastuullisimmaksi yritykseksi*.

Ympäristövastuuta toteutetaan tänä vuonna muun muassa tarjoamalla vähäpäästöisempi yhteiskuljetus gaalavieraille, yhteistyössä Nesteen kanssa. Yhteiskuljetusbussit tankataan 100 %:sti jätteistä ja tähteistä valmistetulla Neste MY uusiutuvalla dieselillä, joka vähentää autoilijan omia kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 % verrattuna fossiiliseen dieseliin. Tämän lisäksi Urheilugaalassa kerätään tapahtumassa valmistettujen ruokien jäterasvat, joista valmistetaan uusiokäyttöön soveltuvia raaka-aineita.

Kierrätys on huomioitu gaalan tuotannossa monipuolisesti: ruokahävikki pyritään minimoimaan, kierrätettäviä materiaaleja suositaan ja gaalavieraita kannustetaan mm. pukeutumaan lainattuihin, tuunattuihin, kierrätettyihin tai vuokrattuihin asuihin.

Nuorelle siivet -kampanja jatkuu Urheilugaalassa

Vuoden 2019 gaalassa käynnistynyt yhteistyö Olympiakomitean Nuorelle Siivet -kampanjan kanssa saa jatkoa. Urheilugaala on voittoa tavoittelematon taho, ja toteuttaa taloudellista vastuutaan lahjoittamalla viime vuoden toiminnan koko voiton (13 000 euroa) Nuorelle Siivet -kampanjaan. Summalla tuetaan Suomen urheiluakatemioiden opiskelijoiden koulupäivän aikaista urheiluvalmennusta.

Gaalan vieraat sekä katsojat niin paikan päällä kuin kotikatsomoissakin voivat tehdä lahjoituksia Nuorelle siivet -kampanjaan. Jokaisesta myydystä gaalalipusta lahjoitetaan lisäksi kampanjalle 1€.

Urheilugaala arvostaa myös vapaaehtoisten työtä ja on kutsunut kaikki naisten jääkiekon ja muodostelmaluistelun MM-kisoissa olleet vapaaehtoiset mukaan Urheilugaalaan.

Anssi Kela ja Maija Vilkkumaa illan tähtitartisteina

Urheilugaala tuo tuttuun tapaan estradille kirkkaimpien urheilutähtien lisäksi myös eturivin tähdet musiikin saralta. Tänä vuonna gaalan ja tv-lähetyksen yleisöä viihdyttävät Anssi Kela, Maija Vilkkumaa sekä hittimusikaali We Will Rock You:n artistit Jennie Storbacka, Laura Voutilainen, Lauri Mikkola, Matti Leino ja Mikael Saari.

Yle välittää tänä vuonna Urheilugaalan aiempaa kattavammin kotikatsomoihin. Ensimmäinen lähetys gaalan punaiselta matolta starttaa Yle Areenassa jo klo 16.00, gaalan ensimmäinen palkintojenjako-osuus näkyy myös Areenassa klo 18.00 alkaen ja ilta huipentuu TV2:ssa klo 20.00.

 

*Neste on sijoittunut vuonna 2019 kolmanneksi Corporate Knightsin vastuullisimpien yritysten Global 100 -listalla.

Unohtumattomia tähtihetkiä 15.1.2026 - Veikkaus Arena, Helsinki!

Urheilugaala 2026

Äänestä Sykähdyttävin Urheiluhetki

Mikä sinua on sykähdyttänyt urheilussa tänä vuonna? Vaikuta Urheilugaalan palkittaviin äänestämällä Sykähdyttävintä Urheiluhetkeä!

Tutustu Ehdokkaisiin

Kuka pokkaa arvostetun Uno-pokaalin Urheilugaalan humussa tänä vuonna? Tutustu ehdokkaisiin ja heidän saavutuksiinsa!

Rohkeat Urheilijat Kerro meille tarinasi

Scandic ja Urheilugaala kutsuvat urheilijoita jakamaan tarinoita rohkeudesta urheilun kaikilta kentiltä. Kerro tarinasi tai rohkaise ystävääsi jakamaan omansa.

Ilmiannasporttivanhempi!

Picnic ja Urheilugaala etsivät kaikkia sporttivanhempia yli lajirajojen jakamaan tarinan kentän laidalta. Lue jaettuja tarinoita tai jätä ilmianto tästä!

Tapahtumaa järjestämässä

Pääyhteistyökumppanit

Osuuspankki
Ilta-Sanomat
Veikkaus
Helsinki
Rajupaja
Scandic

Oikeudenhaltijat

Yle
Olympiakomitea
Suomen Paralympiakomitea
Veikkaus

Liity ykkösketjuun!

Tilaa Urheilugaalan uutiskirje ja kuule urheilun ja liikunnan sykähdyttävimmät tarinat.