Osuuspankki
Ilta-Sanomat
Veikkaus
Helsinki
Rajupaja
Scandic
Niemi
Picnic
Bauer Media Outdoor
Lexia Asianajotoimisto Oy
Stopteltat
Floramore
Sponsor Insight
Urheilutoimittajain liitto
Tahto
Kuntaliitto
Suomen Aktiivisin Työpaikka

Urheilugaalan vastuullisuus

Urheilugaala panostaa vastuullisuuteen – Neste mukaan päävastuullisuuskumppaniksi

Urheilugaala panostaa vastuullisuuteen – Neste mukaan päävastuullisuuskumppaniksi

Urheilugaala on käynnistänyt yhteistyön Nesteen kanssa, tukeakseen entistä vahvemmin tavoitetta olla maailman vastuullisin urheilualan gaalatapahtuma. Viime vuonna Urheilugaala aloitti yhteistyön kiertotalousasiantuntija Remeon kanssa, jolloin rakennettiin kolmen vuoden pitkäjänteinen vastuullisuuden kehittämissuunnitelma. Neste liittyy nyt toiseksi Urheilugaalan päävastuullisuuskumppaniksi tukemaan yhteistä vastuullisuustavoitetta. Neste on valittu vuonna 2019 maailman kolmanneksi vastuullisimmaksi yritykseksi*, ja tuo Urheilugaalaan lisää mahdollisuuksia kestävään kehitykseen.

Urheilugaala on julkaissut uuden vastuullisuusohjelman, jonka toimenpiteet jaotellaan ympäristövastuuseen, taloudelliseen vastuuseen sekä sosiaaliseen vastuuseen.

Tämän vuoden uusina ympäristövastuun toimenpiteinä toteutetaan muun muassa vähäpäästöisempi yhteiskuljetus gaalavieraille, yhteistyössä Nesteen kanssa. Yhteiskuljetusbussit tankataan Neste MY uusiutuvalla dieselillä, joka on valmistettu 100-prosenttisesti jätteistä ja tähteistä. Sen avulla kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää jopa 90 % verrattuna fossiiliseen dieseliin. Tämän lisäksi Urheilugaalassa kerätään tapahtumassa valmistettujen ruokien jäterasvat, joista valmistetaan uusiokäyttöön soveltuvia raaka-aineita.

Urheilugaala on voittoa tavoittelematon taho, ja toteuttaa taloudellista vastuutaan esimerkiksi lahjoittamalla viime vuoden toiminnan koko voiton Olympiakomitean Nuorelle Siivet -kampanjaan, joka tukee Suomen urheiluakatemioiden opiskelijoiden koulupäivän aikaista urheiluvalmennusta. Urheilugaalan tärkein sosiaalisen vastuun tehtävä on nostaa liikunnan ja urheilun arvostusta suomalaisessa yhteiskunnassa.

”Olemme todella iloisia, että saimme Nesteen mukaan tukemaan Urheilugaalan kehitystä vastuullisuusasioissa. Haluamme nostaa vastuullisuuden keskiöön suomalaisessa urheilussa ja näyttää positiivista esimerkkiä. Kannustamme myös kaikkia kumppaneitamme kestävän kehityksen ratkaisuihin, joita esittelemme vastuullisuusohjelmassamme sekä Urheilugaalan kanavissa”, kertoo Urheilugaalan pääsihteeri Riia Martinoja.

“Ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii nopeita, heti toimivia ratkaisuja, ja halua tehdä vastuullisia valintoja. Neste MY uusiutuva diesel on helppo keino pienentää autoilusta syntyvää hiilijalanjälkeä, ja olemme iloisia että voimme auttaa Urheilugaalaa rakentamaan hienosta tapahtumasta entistä vastuullisemman. Yhteistyökumppanuus Urheilugaalan kanssa on meille hieno uusi avaus urheilu- ja tapahtuma-alan vastuullisuuden edistämisessä”, kertoo Sirpa Tuomi, Nesteen markkinointijohtaja.

*Neste on sijoittunut vuonna 2019 kolmanneksi Corporate Knightsin vastuullisimpien yritysten Global 100 -listalla.

Lisätiedot:

Riia Martinoja

Pääsihteeri

Urheilugaala

040 555 1597

riia.martinoja@urheilugaala.fi

 

Sirpa Tuomi,

Markkinointijohtaja, Neste

Yhteydenotot Nesteen mediapuhelimeen puh. 050 458 5076 / media@neste.com (arkisin 8.30-16.00).

Unohtumattomia tähtihetkiä 15.1.2026 - Veikkaus Arena, Helsinki!

Urheilugaala 2026

Äänestä Sykähdyttävin Urheiluhetki

Mikä sinua on sykähdyttänyt urheilussa tänä vuonna? Vaikuta Urheilugaalan palkittaviin äänestämällä Sykähdyttävintä Urheiluhetkeä!

Tutustu Ehdokkaisiin

Kuka pokkaa arvostetun Uno-pokaalin Urheilugaalan humussa tänä vuonna? Tutustu ehdokkaisiin ja heidän saavutuksiinsa!

Rohkeat Urheilijat Kerro meille tarinasi

Scandic ja Urheilugaala kutsuvat urheilijoita jakamaan tarinoita rohkeudesta urheilun kaikilta kentiltä. Kerro tarinasi tai rohkaise ystävääsi jakamaan omansa.

Ilmiannasporttivanhempi!

Picnic ja Urheilugaala etsivät kaikkia sporttivanhempia yli lajirajojen jakamaan tarinan kentän laidalta. Lue jaettuja tarinoita tai jätä ilmianto tästä!

Tapahtumaa järjestämässä

Pääyhteistyökumppanit

Osuuspankki
Ilta-Sanomat
Veikkaus
Helsinki
Rajupaja
Scandic

Oikeudenhaltijat

Yle
Olympiakomitea
Suomen Paralympiakomitea
Veikkaus

Liity ykkösketjuun!

Tilaa Urheilugaalan uutiskirje ja kuule urheilun ja liikunnan sykähdyttävimmät tarinat.