Osuuspankki
Ilta-Sanomat
Veikkaus
Helsinki
Rajupaja
Scandic
Autosalpa
Talenom
Niemi
Bauer Media Outdoor
Lexia Asianajotoimisto Oy
Stopteltat
UMO
Grano
X-SEC
Sponsor Insight
Urheilutoimittajain liitto
Tahto
Kuntaliitto
Suomen Aktiivisin Työpaikka

Autosalpa palkitsee kolme juniorijoukkuetta – osallistu kertomalla joukkueenne tarina

Autosalpa haluaa nostaa esiin juniorijoukkueiden hienoja tarinoita ja palkita hyvää joukkuehenkeä. Mukaan etsitään joukkueita Autosalvan toimialueilta Kymenlaaksosta, Uudeltamaalta, Keski-Uudeltamaalta, Päijät-Hämeestä ja Kanta-Hämeestä.

Juniorijoukkueissa syntyy jatkuvasti hienoja hetkiä, onnistumisia ja tarinoita yhdessä tekemisestä. Joukkueen erityisyys voi näkyä esimerkiksi vahvassa yhteishengessä, toisten kannustamisessa tai yhteisessä innossa, joka vie eteenpäin niin harjoituksissa kuin pelikentillä.

Nyt joukkueilla on mahdollisuus tuoda oma tarinansa esiin lyhyellä videolla ja kertoa, mikä tekee juuri heidän joukkueestaan erityisen. Kyse ei ole urheilullisista tuloksista, vaan siitä, mitä joukkueessa koetaan ja saavutetaan yhdessä.

 

Kolme joukkuetta palkitaan yhteensä 6 000 eurolla

Kilpailussa kolme eniten yleisöääniä saanutta joukkuetta palkitaan rahapalkinnoin. Voittajajoukkue saa 3 000 euroa, toiseksi sijoittunut 2 000 euroa ja kolmanneksi tullut 1 000 euroa.

Palkinnot tarjoavat joukkueille mahdollisuuden kehittää toimintaansa, hankkia uusia välineitä tai toteuttaa yhteisiä tavoitteitaan.

 

Näin kilpailu etenee

Kilpailuun haetaan mukaan juniorijoukkueita Autosalvan toimialueilta Kymenlaaksosta, Uudeltamaalta, Keski-Uudeltamaalta, Päijät-Hämeestä ja Kanta-Hämeestä.

Lähettäkää joukkueenne video viimeistään 8.11.2026. Videon lähettäjällä tulee olla oikeus toimittaa video kilpailuun ja antaa lupa sen julkaisemiseen kilpailun yhteydessä.

Kaikki kilpailuun hyväksytyt videot pääsevät yleisöäänestykseen. Äänestys alkaa 12.11.2026 ja jatkuu 26.1.2027 asti.

Lue tarkemmat osallistumisohjeet ja kerro joukkueenne tarina: www.urheilugaala.fi/autosalpa

 

Autosalpa ja Urheilugaala nostavat esiin suomalaisen urheilun tarinoita

Autosalpa toimii Urheilugaalan pääyhteistyökumppanina. Yhteistyön tavoitteena on nostaa esiin suomalaisen urheilun merkityksellisiä hetkiä ja tekijöitä sekä tuoda esille urheilun yhteisöllistä voimaa.

Osana yhteistyötä Autosalpa palkitsee Vuoden joukkueen Urheilugaalassa ja nostaa esiin joukkueita myös omilla toimialueillaan. Juniorijoukkueiden palkitseminen tarjoaa mahdollisuuden huomioida urheilun arjessa syntyviä onnistumisia ja yhteishenkeä sekä kannustaa joukkueita jatkamaan yhteistä matkaansa.

Urheilugaalan 20-vuotisjuhlagaalaa vietetään torstaina 14. tammikuuta 2027 Veikkaus Arenalla Helsingissä. Illan aikana juhlistetaan suomalaisen urheilun menestystä, merkittäviä saavutuksia ja ihmisiä niiden takana.

Unohtumattomia tähtihetkiä 14.1.2027, Veikkaus Arena, Helsinki - Urheilugaalan 20-vuotisjuhlakausi on käynnissä!

Urheilugaala 2027

Rohkeat Urheilijat Kerro meille tarinasi

Scandic ja Urheilugaala kutsuvat urheilijoita jakamaan tarinoita rohkeudesta urheilun kaikilta kentiltä. Kerro tarinasi tai rohkaise ystävääsi jakamaan omansa.

Autosalpa palkitsee junnujoukkueiden hyvää tekemistä

Juniorijoukkueen tärkeimmät onnistumiset eivät aina näy tulostaululla. Autosalpa haluaa nostaa esiin paikallisia junnujoukkueita ja -ryhmiä. Etsimme kilpailuun osallistujia Autosalvan toimialueilta Kymenlaaksosta, Uudeltamaalta, Keski-Uudeltamaalta, Päijät-Hämeestä ja Kanta-Hämeestä.

Tapahtumaa järjestämässä

Pääyhteistyökumppanit

Osuuspankki
Ilta-Sanomat
Veikkaus
Helsinki
Rajupaja
Scandic
Autosalpa

Oikeudenhaltijat

Yle
Olympiakomitea
Suomen Paralympiakomitea
Veikkaus

Liity ykkösketjuun!

Tilaa Urheilugaalan uutiskirje ja kuule urheilun ja liikunnan sykähdyttävimmät tarinat.