Voittaja
Urheilugaala UG2017 - Urheilugaalan erikoispalkinto: Ammattiryhmä
Reino Holck & Antero Nuuttila
Suksihuollon mestarit
Urheilugaala haluaa palkita kaksi erityisosaajaa, jotka ovat olleet tärkeässä roolissa arvokisoissa kolmella vuosikymmenellä mukaan lukien neljät olympialaiset. Hiihdossa, mäkihypyssä ja yhdistetyssä suksien huolto on keskeisessä asemassa menestyksen taustalla ja se on ollut Suksihuollon mestareiden taitavissa käsissä.
Reino ”Reiska” Holck
Muoniolainen rajavartija Reino ”Reiska” Holck kuului nuorena miehenä parhaimmillaan Suomen kärkikymmenikköön 30 ja 50 km:n hiihtomatkoilla. Kannukset tulevaan tehtäväänsä hiihtomaajoukkueen suksihuoltajana Holck hankki ylimmällä mahdollisella tasolla kahden hiihtävän presidentin Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston Lapin hiihtoretkien luottomiehenä. Presidenttien suksien huollon ohella Reiska toimi samaan aikaisesti myös heidän turvamiehenään. Rajavartijan maine taitavana suksien käsittelijänä – erityisesti pitovoitelun mestarina – kiiri ensin ampumahiihtomaajoukkueelle. Neljä vuotta ampumahiihdon arvokisoissa saivat jatkoa maastohiihdon huipulla suksihuollon taitajana. Erityisesti Vuoden Urheilijat Aino-Kaisa Saarinen (2009) ja Sami Jauhojärvi (2014) antavat kiitosta henkilökohtaisesta avusta kirkkaimpien mitaliensa taustalla neljät olympialaiset ja lukuisat MM-kisat suoksihuollon mestarina kolmella vuosikymmenellä kiertäneelle Reino ”Reiska” Holckille.
Antero Nuuttila
Orimattilalainen maanviljelijä Antero Nuuttilaa on paljosta kiittäminen 2000-luvun mäkihypyn suomalaismenestyksen vauhdin antajana. Nuuttila aloitti suksihuoltajana maastohiihdon parissa. Pääpaino siirtyi parin vuoden mittaisen rupeaman jälkeen mäkihyppymaajoukkueen ja yhdistetyn edustusurheilijoiden mäkisuksien huoltajaksi. Nuuttilan on erikoistunut suksien pohjaan luiston lisäämiseksi hiottavien kuvioiden kehittäjänä. Hänen kättensä jälki näkyy yhdeksässä suomalaisessa olympiamitalissa ja lukuisissa muissa arvokisamenestyksissä. Nuuttila on kiertänyt yksin mäkimaajoukkueen matkassa pitkälti kolmatta sataa maailmancupin osakilpailua. Janne Ahosen ennätyksellisen viiden Keski-Euroopan mäkiviikon voiton ja Hannu Mannisen niin ikään ennätyksellisen neljän peräkkäisen yhdistetyn maailmancupin kokonaiskilpailun voiton taustalta löytyy suksihuollon mestari Antero Nuuttila.