Osuuspankki
Ilta-Sanomat
Veikkaus
Helsinki
Rajupaja
Scandic
Niemi
Picnic
Bauer Media Outdoor
Lexia Asianajotoimisto Oy
Stopteltat
Floramore
Sponsor Insight
Urheilutoimittajain liitto
Tahto
Kuntaliitto
Suomen Aktiivisin Työpaikka
Patrik Laine - Urheilugaala UG2025 - Rohkeus voittaja

Voittaja

Urheilugaala UG2025 - Rohkeus

Patrik Laine

Historian ensimmäisen Rohkeus Unon sai jääkiekkoilija Patrik Laine, joka oli jo 18-vuotiaana saavuttanut jääkiekossa suuria. Kahdeksan vuotta läpimurron jälkeen Patrik Laine palkitaan vielä urheilusaavutuksiaan tärkeämmistä ansioista. Historian ensimmäinen Rohkeus Uno myönnetään NHL-tähti Patrik Laineelle mielenterveyden edistämiseksi tehdystä työstä. Laine on rohkeasti avannut omia mielenterveyshaasteitaan ja antanut samalla konkreettisia neuvoja samanlaisessa tilanteessa oleville ihmisille.

Patrik Laine on käyttänyt näkyvyyttään ja vaikutusmahdollisuuksiaan huippu-urheilijana erityisen arvostettavalla ja rohkealla tavalla kannustaen hakemaan apua myös psyykkisiin ongelmiin. Laineen teon arvoa lisää se, että hän edustaa miehistä kulttuuria, jossa tunteista ja mielenterveysongelmista puhuminen koetaan yhä edelleen hankalaksi.

Rohkeus Uno myönnetään henkilölle tai taholle, joka on tehnyt jotain poikkeuksellisen rohkeaa. Teko voi olla suoraan urheilukentältä tai sen liepeiltä. Olennaista rohkealla teolla on, että se lisää jotain hyvää maailmaan. Ehkä hyvää mieltä, ehkä jotain konkreettista hyvää.

Palkinnon vastaanotti Patrik Laineen lapsuudenystävä Aleksi Ojala.

Unohtumattomia tähtihetkiä 15.1.2026 - Veikkaus Arena, Helsinki!

Urheilugaala 2026

Äänestä Sykähdyttävin Urheiluhetki

Mikä sinua on sykähdyttänyt urheilussa tänä vuonna? Vaikuta Urheilugaalan palkittaviin äänestämällä Sykähdyttävintä Urheiluhetkeä!

Tutustu Ehdokkaisiin

Kuka pokkaa arvostetun Uno-pokaalin Urheilugaalan humussa tänä vuonna? Tutustu ehdokkaisiin ja heidän saavutuksiinsa!

Rohkeat Urheilijat Kerro meille tarinasi

Scandic ja Urheilugaala kutsuvat urheilijoita jakamaan tarinoita rohkeudesta urheilun kaikilta kentiltä. Kerro tarinasi tai rohkaise ystävääsi jakamaan omansa.

Ilmiannasporttivanhempi!

Picnic ja Urheilugaala etsivät kaikkia sporttivanhempia yli lajirajojen jakamaan tarinan kentän laidalta. Lue jaettuja tarinoita tai jätä ilmianto tästä!

Tapahtumaa järjestämässä

Pääyhteistyökumppanit

Osuuspankki
Ilta-Sanomat
Veikkaus
Helsinki
Rajupaja
Scandic

Oikeudenhaltijat

Yle
Olympiakomitea
Suomen Paralympiakomitea
Veikkaus

Liity ykkösketjuun!

Tilaa Urheilugaalan uutiskirje ja kuule urheilun ja liikunnan sykähdyttävimmät tarinat.